Blogi
Kiilax oy
17.12.21 10:40:38

Kiilaxlaisia: Markus Hämäläinen

KIILAXLAISIA, OSA 2: Artikkelisarjassa esitellään Kiilaxin henkilökuntaa ja heidän mietteitään. Tällä kertaa kurkataan laatu- ja logistiikkapäällikkö Markus Hämäläisen aivokuoreen.

Teillä on Kiilaxin toimitusjohtaja Jouni Kontkasen kanssa muutakin yhteistä historiaa kuin sukulaisuus. Olette aikaisemminkin tehneet töitä yhdessä?

– Joo, tein ensimmäisen opinnäytetyöni Starkille Jounin vinkistä vuonna 2015. Todennäköisesti tuli työ tehtyä sen verran hyvin, että tiet kohtasivat jälleen ja jopa saman yrityksen palveluksessa.

– Ja hyvä niin! Tässä Kiilaxin palveluksessa aloitin tammikuussa 2020, eli kohta on kaksivuotta takana.


“Sukulaisuuskaan ei ole este, kun hyviä tyyppejä haetaan.”


Kiilaxin laatu- ja logistiikkapäällikkö vastaa myös yrityksen jatkuvasta kehittämisestä. Siihen pestiin ei hypätäkään ihan pystymetsästä. Hämäläinen on koulutukseltaan logistiikkainsinööri ja valmistunut Jyväskylän ammattikorkeakoulusta 2015. Työhistoriaa löytyy eri kuljetusliikkeiden palveluksesta.

– Viimeisimpänä ennen tänne tuloani olin logistikkona Joensuun kaupungin logistiikkapalveluissa. Suunnittelin ja kilpailutin siellä kuljetuksia, Hämäläinen kertaa.

– Tällä hetkellä käyn Logistiikkainsinöörin (YAMK) tutkintoa töitten ohella. Tarkoitus olisi valmistua keväällä 2022.

Minkä tyyppisten asioiden kanssa painit päivittäisessä työssäsi?

– Omat päiväni koostuvat hyvin pitkälti hankinnoista, laatuasioista sekä logistiikan ja tuotannon pyörittämisestä osittain. Kyllä tuonne kalenteriin on vielä tarjouslaskentaa ja myyntityötäkin ahdettu, aina kun siihen vähänkin aikaa saan irrotettua.

– Tällä hetkellä suurin yksittäinen projekti on uuden toiminnanohjausjärjestelmän käyttöönotto. Sen lisäksi teen jatkuvaa hallintajärjestelmän kehitys- ja ylläpitotyötä. Lisäksi katseet ovat jo pitkälti vuodessa 2022, niin myynnin kuin hankintojenkin osalta, joten nekin työllistävät kyllä jo täydellä höyryllä.

Olette Jounin kanssa eräänlainen voimakaksikko ja kehitätte yritystä määrätietoisesti eteenpäin. Isoimmat kädenväännöt taidetaan kuitenkin käydä töiden ulkopuolella?

– Jouni on kyllä aivan loistava ja ilmiömäinen kollega ja esimies. Ilman kädenvääntöjä päästään, kun näkemykset tavoitteista ja yrityksen asioista kohtaavat.

– Kädenvääntöä ihan sanan varsinaisessakaan merkityksessä ei ole ollut, kun Jouni kyllä tietää häviävänsä, Markus virnuilee.

Kiilaxin mottona on olla askeleen edellä. Levynjalostusalaan kohdistuu kovia haasteita vastuullisuudesta digitalisaatioon, Hämäläinen tietää.


“Uudet innovaatiot johtavat selkeästi toimialan kehitystä. Näihin niitä paukkuja on laitettava.”


– Varmaahan on se, että kehitettävää löytyy kyllä aivan kaikilta osa-alueilta, mikäli halutaan kärjessä pysyä. Ala elää tällä hetkellä suuressa muutoksessa digitalisaation ja teknologian käyttöönoton lisääntyessä. Uudet innovaatiot ohjaavat ja johtavat selkeästi toimialan kehitystä. Näihin niitä paukkuja on laitettava.

Miten näet vastuullisuuden osana tätä kehitystyötä? Kiilaxhan on jo pitkään ollut hiilineutraali yritys ja ottanut etukenossa ympäristöasiatkin huomioon.

– Vastuullisuus on äärimmäisen tärkeä asia. Ympäristön asettamat vaatimukset rakennustuotteille otetaan entistä enemmän huomioon, joten kysyntä vastuullisille ja kotimaisille tuotteille sekä palveluille kasvaa koko ajan. Tietoisuus ympäristön tilasta on lisännyt ihmisten ymmärrystä ja ohjaa entistä enemmän valintoja vastuullisempaan suuntaan. Aasian halpatuontitavaran aika on ohi.

– Meillä Kiilaxilla on kovat tavoitteet niin toiminnan kuin tuotteiden laadun osalta. Pyrimmejatkuvasti kehittämään niin henkilöstöä, prosesseja kuin tuotteitakin. Se on sitä askeleen edellä olemista. Ja se juuri tekee meistä kovan luun tällä alalla.


Ja lopuksi tärkein: rosolli joulupöydässä, uhka vai mahdollisuus?
– Rosolli joulupöydässä on selkeä uhka. Sitä ei Markuksen lautasella jouluna nähdä. Ennemmin syön vaikka meidän lastulevystä valmistettuja rakennuskiiloja.

Blogi

Kiilax Oy

Pyydä tarjous