Kodinhoitohuone

Kodinhoitohuone on monitoimitila, joka nimensä mukaan pitää sisällään kodin hoitoon liittyviä toimintoja ja tarvikkeita; pyykkihuolto, siivousvälineet ja arkieteinen.

Toimiva kodinhoitohuone helpottaa kodin askareissa ja tarjoaa lisää säilytystilaa. Pöytätasot ja mahdollisesti laatikostojen päälle nostetut pyykkikone ja kuivausrumpu säästävät selkää ja tekevät pyykkihuollosta entistä sujuvampaa. Silityslautamekanismin avulla lauta voidaan integroida kaappiin pieneen tilaan ja ulosvedettävät pyykkikorit pitävät pyykit poissa silmistä.

Kodinhoitohuonetta suunnitellessa kannattaa miettiä, millaisia vaatimuksia tilalla on. Riittääkö, että huone on pelkästään pyykkihuollon käytössä vai halutaanko tilassa säilyttää esimerkiksi kausivarusteita. Kodinhoitohuoneen yhteyteen voidaan lisätä myös esimerkiksi kierrätystuotteiden lajittelupiste tai siivousvälinekaappi.

Kodinhoitohuone voidaan sijoittaa muiden tilojen yhteyteen kuten kylpyhuoneeseen tai eteiseen. Pesutilojen yhteydessä oleva kodinhoitohuone, toimii kätevästi myös pukuhuoneena. Tällöin voidaan miettiä, tarvitaanko tilaan mahdollisesti myös istuintilaa. Esimerkiksi istuinpenkkien avulla saadaan kaksi kärpästä yhdellä iskulla; penkki istumista, vaatteita tai pyyhkeitä varten sekä alla olevalla laatikostolla lisää säilytystilaa.

Kodinhoitohuoneen materiaalit on valittavissasi laajasta materiaalivalikoimastamme. Hyvällä suunnittelulla sekä erilaisia mekanismeja hyödyntäen saadaan pienestäkin tilasta toimiva ja monikäyttöinen.

Ota yhteyttä myyntiin
Pyydä tarjous